Blogi

Osa 2: Domus, ilta ja tapahtumat

Domus, ilta ja tapahtumat

”Bright light almost blinding, black night still there shining…”

Käynnissä tammikuun viimeisen päivän viimeiset tunnit. Kynttilät on sytytetty, skumpat poksautettu. Toisen huoneen puolella amsterdamilaisen punaiset valot säteilevät kajoaan lattialle sekä penkeillä istuvien ihmisten kasvoihin, jotka kiiltelevät punasta useastakin syystä. Radiossa soi Led Zeppelin ja vieressä parhaat ystävät, mikä voisikaan olla paremmin? Voiko mikään? Voiko?

Missä ollaan ja mitä tapahtuu? Jo surullisenkuuluisan maineen saaneen Vanhan Domuksen kerhotilassa, joka on kokenut täydellisen muodonmuutoksen maalipintoineen ja koristeineen. Tapahtumana vallanvaihto, jossa ennen virallisten juhlien alkua uusi edunvalvojaryhmänne on nauttinut toistensa seurasta ja valmistautunut hoitamaan tehtäviään mahdollisimman hyvin myös tämän ensimmäisen kuukauden jälkeen. Itse seremoniaa seuraamassa kymmeniä ihmisiä, joita yhdistää kaiho Max Frischin kaltaisiin ystäviin. Seremonian jälkeen ilta oli täynnä juhlaa, vilskettä, hälinää ja hulabaloota. Iltaa voisi kuvailla hyvän ystäväni termillä ”a moveable feast”, joka kuvastaa tätä kultturellis-intellektuellista ympäristöä, jossa vakosamettitakkiset tuttavat vaihtavat kuulumisiaan jatkuvan Cole Porterin tahtiin tanssimisen lomassa. Vallanvaihtojuhlia voi kuvata jopa vallankumouksellisiksi (kirjallisuustieteilijät olivat tässä vallankumouksessa lähes yhtä suuressa roolissa kuin samettivallankumouksessa)!

Tähän voidaan tiivistää keskustelussa olleet asiat:

– kansallinen kirjallisuusyhteistyö
– Dostojevski
– uusi Teeman hallitus
– Thomas Pynchon
– Ruusut
– ikävä Teemu Ikosta kohtaan
– uusi Suomen hallitus
– unkarilainen kulttuuri
– Lauri Viita
– näiden juhlien suurenmoisuus
– kansainvälinen kirjallisuusyhteistyö
– tämän blogin loistokkuus

Kuten listasta näkee, asiapuoli tapahtumissa on hyvinkin hallussa, mutta hauskaahan osataan myös pitää. Mehän olemme jopa hulvattomia ihmisiä, tai ainakin minä olen.

Tässä välissä voisikin mainostaa kaikille vallanvaihtojuhlan ja -seremonian menettäneille Teemalaisille, että jatkossakin on yhtä päräyttäviä ja hulvattomia ja mielettömiä hippoja luvassa. Tulkaahan seuraaviin mukaan! Ja nyt mukana olleille, kiitos ja tulkaa ensi kerrallakin! Olette melkoisen mukavia ihmisiä. Jokainen. Ihan kaikki. Mainiota helmikuuta kirjallisuuden parissa jokaiselle!

Loppuanekdootti:

Minkälainen dinosaurus kirjoittaa romanttisia kirjoja?

* Brontësaurus.

Filosofisin terveisin,
Mr. Blog

2019, osa 1

Vuosi on vaihtunut, Teeman hallitus on vaihtunut. Jälkimmäisen osalta merkittäväksi seikaksi nousee esiin se, että tämän alkaneen vuoden ajan kirjallisuustieteilijöidemme ainejärjestön hallituksessa istuu täysi vitsi mieheksi, blogivastaava, jonka toimenkuvaan kuuluu vain ja ainoastaan, yllätysyllätys, blogin kirjoittaminen. Tästä seuraakin se, että Teeman sivuilta voi tämän vuoden aikana lukea ennennäkemättömän määrän blogimuotoista tekstiä, jossa käsitellään yliopistoelämää, oikeata elämää, kirjallisuutta, yhteiskuntaa ja paikoitellen myös erittäin huonoja vitsejä. Lukiessasi tätä tekstiä saat vahvan välähdyksen siitä, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan.

Ensinnäkin on aloitettava jo mainitusta hallituksen vaihdoksesta ja kiitettävä entistä hallitusta ahkerasta työstä meidän muiden eteen. Kiitos! Uusi vuosi vaatii kuitenkin niin kliseisesti uudet kujeet, ja nämä uudet kujeet tulevat toivottavasti kaikkia osallisia miellyttämään. Potentiaalia ei kukaan kykene kiistämään, sillä hallituksemme on historiallisen suuressa koossa, jonka uskon auttavan sen pyrkimyksissä kohti ennätyksellisen upeaa hallitusvuotta. Tässä kohtaa täytyykin huomauttaa, että blogiteksteissä lienee luvassa erinäisen sekoilun ja hassuttelun lisäksi myös mainostusta jonkin verran Teeman toiminnasta, piditte tai ette.

Toiseksi, jos jollakulla Teeman jäsenellä on toiveita siitä, mistä haluaisitte lukea blogissanne, allekirjoittanutta saa nykäistä hihasta Linnan hiljaisen lukusalin käytävällä, jossa suurimman osan ajastani vietän. Saa myös pistää viestiä haluamassaan muodossa. (Jos joku lähettää kirjeen, olen enemmän kuin otettu.) Vaikka en vaihdakaan puoltani yhtä ahkerasti kuin legendaarinen condottiere Sforza renessanssiajan Italiassa, otan mieluusti ehdotuksia vastaan erilaisista aiheista, koskivat ne sitten opintotukiuudistusta tai opiskelijoiden muodostamaa ”Viva el Michel Foucault!”-ryhmittymää.

Kolmantena mainostusta Teeman tulevasta vuodesta: OOTTEKSTE VALMIITA?! Luvassa on semmoista pöhinää, että heikompaa hirvittäisi. Seuratkaa Teeman erilaisia viestintäkanavia (ennen kaikkea tätä blogia).

Viimeisenä, kirjoittajana olen luonnollisesti ns. a sucker for happy endings, joten toivotettakoon kaikille teille mitä mahtavinta ja aurinkoisinta vuoden alkua kaikilla elämänne aloilla!

 

Loppuanekdootti: Terry Eagletonia kutsutaan maailman kuuluisimmaksi intellektuelliksi. Entä tiedättekö, mitkä koirat ovat hänen suosikkejaan?

Terryn beaglet on.

 

Filosofisin terveisin,

Mr. Blogivastaava

Pimenevistä päivistä ja taukojen pitämisestä

Yliopiston luentosaleihin saapuminen kesän jälkeen vaatii sopeutumista niin uudelta kuin vanhaltakin opiskelijalta. Aikataulutuksen ja tekemisen luonteen muutosten siivittämänä aika kuitenkin lentää kuin siivillä, tai ainakaan en itse usein huomaa kuinka ensimmäinen periodi vilahtaakin jo ohitse.

Se mihin havahdun, on sen sijaan se, kun huomaan ettei puissa ole enää lehtiä ja kuinka neljältä onkin pimeää. Vastahan kaikkialla oli vihreää, vastahan ruskan värit värjäsivät maisemaa. Sama tapahtuu joka vuosi, ja joka vuosi se pääsee yllättämään. Päivien pimetessä huomaan myös omien energiatasojeni laskevan, kuten varmasti moni muukin. Tämä taas vaikuttaa sosiaaliseen elämään, opiskeluun ja ylipäätään jaksamiseen. Mikä onkin se aihe, mistä tässä haluan pääasiassa puhua, eli oman jaksamisen hallinnasta.

Kurssien puolesta läsnäolon ja tenttien tai lopputöiden lisänä saattaa iskeytyä erinäisiä viikko- tai ryhmätehtäviä, yliopistomaailma tarjoaisi jos jonkinlaisia kinkereitä, ja joskus pitäisi kotiseuduillakin ehtiä käymään. Välillä nämä kokonaisuudet voivat tuntua suureltakin möröltä olkapään takana. Kaikkea ei aina ehdi, tai kykene, tehdä. Ja se on ok. Vaikka deadlinesta on oletuksena hyvää pitää kiinni, ja sen ylityskin aiheuttaa helposti lisää stressiä, on kuitenkin hyvä myös osata pitää tarvittaessa taukoa, oli se sitten tunti esseen parista tai päivä kouluhommista kokonaan. Uupumuksella ei edistä mitään hommaa.

Usein kuulee myös lauseen ”Tentit voi uusia, hyviä bileitä ei”. Niin, ne tentit voi uusia, mutta hyviä bileitäkin tulee uusia. Vaikka meiningit ovatkin vapaa-ajan juttuja ja hauskanpitoa, harvoin ne vastaavat rauhoittumista ja ns. ”omaa-aikaa” mitä akkujen latailuun tulee.

Opintojen parissa korostuu kaikissa näissä skenaarioissa yhdistävä seikka, se että tietää milloin antaa itselleen aikaa, ilman että se muodostuu arkiseksi tavaksi. Hommat hoituvat kyllä vaikka niitä ei joka päivä edistäisikään. Tärkeintä on, että pitää omasta jaksamisestaan huolta. Nopealla vilkaisulla mediaan näkee tämän osuuden puuttuvan monelta, usean ”suorittajan” päätyessä otsikoihin loppuunpalamisesta. Mieluummin ottaa välillä hetken itselleen, eikä suhtaudu elämään kuin kilpajuoksuun, ainakin minun mielestäni.

 

Työtä tauottavien terveisin,

Joel, Teeman sosiaalipoliittinen vastaava