Blogi

Sihteerin kevätreflektio

Moikka teille. Tässä puhuu Magdaleena, Teeman sihteeri ja ainejärjestötilavastaava, edelleen. Teeman hallitus ei saanut peloteltua minua viime vuoden aikana pois ainejärjestötoiminnasta. Minä jäin, suurella ilolla ja intohimolla. Haluaisinkin nyt hieman reflektoida elämääni Teemassa ja sen hallituksessa, sekä pohtia nykyisyyttä ja tulevaa. Ottakaa hyvä asento juuri siinä missä ikinä olette ja carpe diem.

Kun aloitin kirjallisuuden opinnot, olin aivan ihmeissäni siitä mitä ainejärjestöaktiivit tekivät. Suhtauduin hallitukseen ja vanhempiin opiskelijoihin pelonsekaisella kunnioituksella. Hallituksen kokousten ajattelin olevan verrattavissa vähintäänkin konklaaviin. ”Extra omnes!” jylisisi Teeman puheenjohtaja, kuka milloinkin sattui olemaan. Pinni A:n savupiipuista nousi valkeaa savua kerran vuodessa. Ehkä näiden pelonsekaisten tunteiden vuoksi en uskaltanut edes harkita hallitukseen menemistä.

Menin kuitenkin. En kuitenkaan ollut edes paikalla, kun lupauduin jäseneksi. Se tapahtui puhelimen välityksellä. Varsinainen business-meininki. Välttelin kokouksia siis niin pitkään kuin pystyin. Niin pitkään, kunnes olin itse yksi suorakulmaisen pöydän ritareista.

En ole tuntenut hallituksen kanssa mitään muuta tunnetta kuin iloa. Okei, kuulostaa oudolta, mutta voin vannoa, että yhdenkään kokouksen aikana en ole ollut onneton. Ja onhan se tavallaan outoakin. Oletetaan, että lukuvuodessa on suunnilleen yhdeksän (9) kokousta, ja ne kestävät keskimäärin kaksi (2) tuntia. Se tarkoittaa, että 9×2=18, eli sanallisesti sanottuna olen tuntenut lukuvuoden aikana ainakin 18 tuntia puhdasta iloa. Ei huono. Hallituksen kautta pääsin myös järjestämään elämäni ensimmäistä cocktailtilaisuutta. Teeman kirjallisuuscocktailit marraskuussa olivat syksyn huipentuma, ellei jopa vuoden, elämän, vuosisadan. Ei ole mitään kauniimpaa, kuin kirjallisuuden henkilökunta, alumnit ja opiskelijat kaikki samassa talossa, skumppalasit kädessä.

No mitä seuraavaksi? Minä ja Teema pidämme yhtä niin pitkään kuin on tarkoitettu ja tähtiin kirjoitettu. Sitten kun aika on, suljen läppärin kannen ja sinetöin viimeisen pöytäkirjan. Tämän ei ole tarkoitus kuulostaa dramaattiselta. On vain hyväksyttävä, että parhaatkaan asiat eivät välttämättä kestä ikuisesti, ei edes yliopistoaika ja ainejärjestöhommat. Ihmiset seilaavat yliopiston lävitse, tulevat ja menevät. Teema on ikuinen.

Tiilenpunaiset terveiset

Teeman vuoden suurimpiin ja näkyvimpiin kuuluva tapahtuma, Tiiliskivi-klubi, on tältä vuodelta ohi, kun juhlistimme jälleen ansioituneita, mutta toistaiseksi vähälle huomiolle jääneitä kirjailijoita kulttuuriravintola Telakalla 10.2.2018. Tupa oli jälleen täynnä paitsi teemalaisia, myös muita kirjallisuudesta kiinnostuneita henkilöitä. Telakan arvion mukaan paikalla oli sata ihmistä ja tahdon kiittää kaikkia näitä sataa tapahtumaan osallistunutta onnistuneesta illasta.

Minulla oli tänä vuonna kunnia toimia toisena Tiiliskivi-klubin tuottajista yhdessä Roosa-Maria Kauppilan kanssa. Vaikka tapahtumien järjestäminen ei ollut itselleni ennestään vierasta, olenhan pyörinyt ainejärjestössä opintojeni aikana yhdessä jos toisessa tehtävässä, oli Tiiliskivi-klubi aivan erityinen kokemus. Monista muista Teeman tapahtumista poiketen klubi on avoin kaikille kirjallisuudesta ja kulttuurista kiinnostuneille ja tavoittaa näin paljon ainejärjestöä laajemman yleisön. Työskentely klubin eteen vaati monen kuukauden kokoustamiset, lukemattomia sähköposteja ja tarkkaa budjetointia, mutta työmäärän sijaan projektista on jäänyt päällimmäisenä mieleen innostus ja ne lukemattomat kannustavat sanat, joilla kanssaopiskelijat jaksoivat muistuttaa minua siitä, että klubia todella odotetaan kuukausitolkulla, ja se on monelle tärkeä ja rakas tapahtuma.

Tänä vuonna Suomen painavin kirjallisuuspalkinto jaettiin jo 17. kerran ja en voi muuta kuin ilahtuneena ihmetellä, kuinka intoa puhkuen uusia ja uusia teemalaisia haluaa vuosittain jatkaa Tiiliskiven perinnettä. Vaikka Tiiliskivi-raatilaiset ja -tuottajat voivat saada urakastaan opintopisteitä, on työ ennen kaikkea vapaaehtoista talkootyötä, jossa opiskelijat kokoavat voimansa yhteen paikatakseen suurien kirjallisuuspalkintojen väliinsä jättämää tilaa, josta vuodesta toiseen löytyy tuntemattomia helmiä.

 

Kuvaaja: Roosa-Maria Kauppila

 

Kun haut seuraavan vuoden raadin ja tuottajien etsimiseksi jälleen aukeavat, kehotan kaikkia kotimaisesta nykykirjallisuudesta kiinnostuneita hakemaan mukaan. Olitpa sitten aiheen asiantuntija tai suomalaiseen nykykirjallisuuteen vasta perehtymään haluava noviisi, Tiiliskivi tarjoaa mielenkiintoisia kokemuksia kirjallisuuspalkinnon parissa. Olen itse toiminut myös Tiiliskivi-raadissa vuonna 2015 ja voin kokemuksesta sanoa, että raatilaisena saa kattavan ja inspiroivan kuvan kotimaisen nykykirjallisuuden laajuudesta. Raatilaisena pääsee kokeilemaan omia kirjallisten mieltymystensä rajoja ja tekemään tutkimusmatkaa itselleen vieraisiin genreihin ja tekijöihin. Omalla raatilaiskaudellani tartuin kirjoihin, joita en olisi ikinä muuten löytänyt ja hämmästyin, kuinka monia kirjallisia aarteita lukemistamme kirjapinoista löysimme. Lisäksi raatityöskentelyn parhaita puolia olivat kanssaopiskelijat, joiden kanssa käydyt oivaltavat keskustelut avarsivat käsityksiäni laadukkaasta kirjallisuudesta.

Tuottajan tehtävissä taas pääsee kokeilemaan siipiään kulttuuritapahtuman tuotannossa. Työ antaa hyvin valmiuksia työelämään, sillä siihen sisältyy yhteydenpitoa eri kulttuurialan toimijoiden kanssa ja pitkäjänteistä työskentelyä aikataulujen, budjettien ja markkinointisuunnitelmien parissa. Tiiliskivi-klubin kokoisesta tapahtumasta on myös helppo aloittaa isompien kulttuuritapahtumien suunnittelu, sillä tuottajat saavat monipuolisen perehdytyksen edeltäjiltään ja Teeman hallituksesta ollaan aina valmiita auttamaan tuottajia mahdollisten pulmien kanssa. Koen itse oppineeni muutaman kuukauden tuottajarupeamasta paljon ja saaneeni kannustavassa ympäristössä lisää puhtia uusiin projekteihin.

Näiden palopuheiden jälkeen teillä on vielä noin puoli vuotta aikaa harkita pyrkimistä ensi vuoden tuottajiksi tai raatiin, mutta uskokaa minua: se kannattaa! Tänä vuonna saimme vuodesta 2001 jaetun tiiliskivemme täyteen. Kiertopalkintoon ei mahdu enää yhtäkään voittajan nimellä varustettua laattaa ja seuraavan vuoden ensimmäisenä tehtävänä palkinnonjaon eteen tuleekin olemaan uuden tiiliskiven metsästäminen. Aletaan täyttää sitä samalla innolla kuin 17 aiempanakin vuonna.

 

Tuula Siira
Tiiliskivi-klubin tuottaja 2018
sekä varapuheenjohtajanne ja ympäristövastaavanne

Rytmihäiriöistä, omien oksien sahaamisesta ja sen sellaisesta

Alkaneen vuoden tunnelmat kiteytyvät hyvin tämänaamuiseen tuokiokuvaan, jossa yhtäaikaisesti lähetin sähköpostia, tulostin verokorttia ensimmäistä sijaisuuttani varten, kirjoitin tätä tekstiä, soitin YTHS:lle, kommentoin Moodlessa erästä koulutehtävää, mietin asioita valmiiksi seuraavan kokouksen esityslistalle, viilasin verille pureskeltuja kynsiäni, luin T3-asioista, muotoilin poikaystävälleni anteeksipyyntöviestiä kärttyisyydestäni, suunnittelin läksiäislahjaa vaihtoon lähtevälle ystävälleni, vahtasin kelloa koska pian pitäisi lähteä tapaamaan kollegojani Tamyn toiminta-avustustuen merkeissä, yritin rauhoitella hermostunutta koiraani ja otin liian ison kulauksen kahvia, joka sitten valui iloisesti noristen suupieliäni pitkin mummin valkoiselle pöytäliinalle (ihan tavallisen valkoiselle, ei mumminvalkoiselle eikä muuminvalkoiselle, kuten ensiksi kirjoitin).

 

Note to self: jos tiedät että vuosi tulee olemaan kiireinen (kuten pitäisi näin neljän ja puolen vuoden opiskelun jälkeen tietää), osta isompi kalenteri äläkä edes yritä mahduttaa kaikkea pikkiriikkiseen yliopiston kalenteriisi. Osta samalla korjaustussi ja varahermot ja lisäksi post-it -lappuja ja kivanvärinen kuulakärkikynä, jonka avulla jopa se ”Tamyn toiminta-avustushakemus” näyttää kalenterissasi söpöltä. Jos et muuten tajua, kirjoita sille post-it -lapulle uudella hienolla kynälläsi, että vaikka hommat on hoidettava ja vastuu kannettava, vaihtoon lähtevä kaveri, poikaystävä ja koira ovat loppujen lopuksi tärkeämpi kuin muut edellä mainitut asiat. Liimaa se post-it -lappu otsaasi, että muistat sen jatkossakin. Muistuta itseäsi myös, että vuotta ei ole kulunut vielä kuukauttakaan ja tätä tahtia joudut saikulle jo ennen helmikuuta. Asioiden hyvä organisointi on toki tärkeää, mutta kaiken kiireen keskellä on lisäksi silti pidettävä välillä luppopäiviä. Asiat eivät hoidu yhtään paremmin tai nopeammin, jos niitä yrittää hoitaa kaikkia kerralla, rytmihäiriöisenä ja itkua vääntäen. Katso välillä kolme elokuvaa putkeen, nuku kellon ympäri ja käy aamusaunassa. Muista myös syödä, koska kahvin nauttiminen tyhjään vatsaan aiheuttaa käsien voimakasta tärinää, joka suunnattomasti vaikeuttaa muun muassa tämän tekstin kirjoittamista. Onneksi myös edeltäjäni Eveliina (joka oli myös jo ostanut minulle post-it -lappuja) hieroi naamaani muistutuksen lepäämisen tärkeydestä ohessa olevan kortin muodossa.

 

Älkää siis sahatko omia oksianne, vaan muistakaa myös rentoutua – erityisesti näin joulun jälkeen ainakin allekirjoittaneelle arjen haasteet iskivät päin pläsiä ihan kunnolla.

 

Pinja, Teeman hallituksen puheenjohtaja