Blogi

Vappublogi

”Don’t stop me now, I’m having such a good time…”

Please stop. En halua enää yhtäkään vappupäivää. Eräs yliopistomme ainejärjestö oli teemoittanut vapputapahtumansa hyvän ystäväni Dante Alighierin Helvetin ympärille ja ymmärrän hyvin. Vappu ei enää ole serpentiiniä ja siniseksi värjättyjä hiuksia. Ei opiskelijalle.

Nimi vappu tulee 700-luvulla eläneestä baijerilaisesta abbedissa Valburgista, joka aikanaan julistettiin pyhimykseksi 1. toukokuuta. Valburg oli muuten aikansa vaikutusvaltaisimpia naisia kristillisessä Euroopassa. Voisi sanoa, että kauas on tultu tuosta siveellisyyden ja paheettomuuden utopiasta, jossa vapun juuret ovat.

Toisaalta vapunpäivään kuuluu myös työväenjuhla. Ja lisäksi myös kansainvälinen työläisten mielenosoituspäivä. Nykyisin Haymarketin marttyyrit ovat unohduksissa, eikä Labor Day ole kommunistisen vivahteensa takia sovelias termi kuvaamaan päivää. Ainakaan Yhdysvalloissa.

Nykyäänhän vappu on opittu Suomessa tuntemaan vain yleisenä juhlapäivänä, kevään tulon merkkipäivänä. Toki se on yleensä melko keinotekoista, sillä hyvinkään usein kevät ei vielä vappuna ole todella saapunut, vaan ylioppilaslakit päässä hytistään talvitakeissa halvinta simaa nauttien.

Mutta mitä vappu yleensä tarkoittaa meille opiskelijoille, jos juhlintaa ei oteta huomioon? Kesälomaa? Tietääkseni melko harvalla kesäloma luentosaleista ja kirjastoista alkaa silloin. Itselläni kyllä alkoi, mutta en taida edustaa enemmistöä tässäkään asiassa. Lohduksenne voin kuitenkin ilmoittaa, että hyvin usein opinnot alkavat olla vapun jälkeen paketissa. Aika lailla niinä päivinä kun tämä blogi tulee luettavaksenne. Toivottavasti teilläkin alkaa siis kiire helpottamaan. Ennen kuin kesätyöt alkavat.

Ilmeisesti vappu ei tarkoitakaan loman alkua. Esitänkin väitteen siitä, että vappu edustaa opiskelijoille arjen unohtamisen mahdollistavaa sekavien päivien rupeamaa, jolloin et tiedä aloittaako aamu yhteisöllisyyden nimissä oksentamalla vaiko Nobelanerilla. Välitilaa opintojen ja tenttien sekä töiden aloittamisen välissä. Siinä se nähdäkseni on melko toimiva konsepti.

Kouvolassa järjestettiin aikanaan 30 vuoden ajan Vappugospel-niminen tapahtuma, jota kuvattiin protestiksi vapun jälkeistä morkkista vastaan. Pohdittuani asiaa en tiedä kumpi olisi pahempi, kuunnella 2.5. päivän verran gospel-musiikkia vaiko Basshunterin Boten Annaa, joka soi joka toisella meistä vapunkin jälkeen päässä viikon verran. Jos olisin katolinen pappi ja ihmiset tulisivat kertomaan tehneensä syntiä vapun aikana, käskisin heidät kaikki menemään Kouvolaan, oli siellä gospel-musiikkia tai ei.

Palatakseni jonkin verran opiskeluaiheeseen, toivotan jokaiselle vielä opintojensa parissa ahertavalle suunnattomasti jaksamista ja tsemppiä viimeisiin puristuksiin! Pian se on ohi.

Lopuksi haluaisin huomauttaa, että vaikka vappu ja opinnot ja kesä vievät luonnollisesti aikaa kaikelta muulta, niin: 26.5. on Euroopan unionin parlamenttivaalit. Tämä ei varmaankaan suurta osaa kiinnosta, mutta mielenkiinnon herättävänä vinkkinä: Uusi parlamentti päättää Erasmus-rahoituksen tulevasta suuruudesta ja sen suuntaamisesta. Se ainakin näin opiskelijanäkökulmasta voisi olla äänestämään herättävä teema. (PS. Blogivastaavalta saa kysellä asiasta lisää kiinnostuessaan.)

Loppuanekdoottia ei tälläkään kertaa ole suorassa muodossa, sillä ainoat ideat liittyivät Oidipuksen ja hänen äitinsä kontekstista irrotettuun keskusteluun, jota ei ole soveliasta kirjoittaa ylös julkisesti.

Hyvää kevään jatkoa toivottaen,

Mr. B

Shakkiblogi

Shakki, tuo nivelrikkoisten petankki,

on mielestäni yksi täydellisimpiä muotoja harrastaa muuta kuin lukemista. Sotaan useimmiten verrattava shakki on kiduttavaa, mutta niin nautinnollista. Väitän, että shakin pelaaminen tekisi hyvää jokaiselle kirjallisuusinstituution toimijalle, opiskelijasta professoriin ja Jari Tervoon. Shakki pelinä on myös täynnä antoisia vertauskuvia, ja siitä voi johtaa niitä loputtomasti.

”Oli yhteiskuntajärjestelmä mikä tahansa, lapset saavat todistaa sen erinomaisuudesta”          

”Järjestelmästä ei koskaan voida muuttaa vain yhtä asiaa”

Thomas Mann pelasi opiskelijana shakkia pubin perällä, miksemme siis mekin? Ludwig Wittgenstein puhui kielipeleistä tarkoittaen kielen merkityksen perustumista säännönmukaisiin inhimillisen toiminnan tapoihin. Eli: aivan kuin shakkia voidaan pelata vain tekemällä sääntöjen mukaisia siirtoja, kieltäkin voidaan käyttää merkityksellisesti vain jonkin sääntöjärjestelmän puitteissa. Toki kielenkäytön sääntöjärjestelmät ovat muuttuneet hieman enemmän. Joskin voi kysyä sitä, onko tuo kehitys ollut mielekästä?

”Lit fam skrrt”.

 Olisiko sittenkin pitänyt lopettaa kielen kehittäminen samaan aikaan, tai ainakin heti vähän jälkeen, kun shakin säännöt muotoiltiin lopulliseen muotoonsa? Ehkäpä.

Shakki käsitteenä ja pelinä liittyy vahvasti pelillistyvään yhteiskuntaamme, pelejä on niin taloudessa, työssä, ihmissuhteissa ja omaksi ikäväkseni entistä enemmän myös mobiililaitteissa. Voinemme olla yhtä mieltä siitä, ettei tämä kehitys ole pelkästään positiivista. Mihail Bakunin kääntyilee melko varmasti tällä hetkellä haudassaan.

Puretaan voitonhimomme shakkilautojen yllä, perustetaan jengi, jossa pelataan shakkia vaikka joka päivä. Oppilas oppilasta, professori lehtoria, oppilas professoria vastaan. Miltä kuulostaa? Voin tuoda itse shakkilaudan omiin peleihini, jos helpottaa päätöstä. Otetaan tämä kevätkokouksessa esille ja luodaan oma Tampereen koulukunta, jonka ideat muodostuvat shakkivertauksista. Samalla kirjallisuustiede voisi laajentaa tutkimusrepertuaarinsa koskemaan entistä enemmän sotakirjallisuutta, sotatekstejä, sotapuheita ja purkaa niitä humaanisin tavoin. Onhan niissäkin aina kyse turvallisuuskompleksista, jossa osapuolten turvallisuuskysymykset kietoutuvat siinä määrin yhteen, ettei niitä voida ymmärtää oikein tästä yhteydestä erillään. Vähän kuin shakissa. Kappas.

Jos unohdetaan kirjallisuustieteellinen näkökulma, voidaan lopuksi pohtia shakin antamia opetuksia meille kaikille jokapäiväistä elämää varten:

  1. Ilman suunnitelmaakin voi pelata, mutta todennäköisesti häviää.
  2. Jokainen liike vaikuttaa tulevaisuuteen (kyllä, siirryin nyt kirjoittamaan lifestyleblogia)

No siinä olivatkin oleellisimmat, tämä ei sentään ole mikään Suosikki tai Demi. Ennen kuin siirrymme sille linjalle, on aika lopettaa.

Loppuanekdootti:

Kenen kirjailijan kanssa on kannattavinta mennä vierailulle siideritehtaalle?

  • Scott F. Fizz-Geraldin.

 

Keväisin terveisin,

Mr. Blogivastaava

Festariblogi

Maailman ensimmäiset festivaalit järjestettiin varmaankin Mesopotamiassa, mutta oliko heillä aiheena kirjallisuus? Saattoi toki ollakin, mutta: Ei yhtä suuresti, laajasti, mittavasti ja massiivisesti kuin 16.2. Tampereella.

Saavuin Työväenmuseo Werstaalle kyseisenä lauantaina noin klo 11.24 ja päädyin ensimmäisenä seuraamaan Tiiliskivi-raadin paneelia, jossa osaavat opiskelijamme kertoivat Tiiliskivi-finaaliin selvinneistä teoksista. Paneelikeskustelu oli analyyttistä ja paneelin myötä kiinnostus teoksiin heräsi. Paneeli pysyi myöskin täysin puolueettomana, eikä kuulija voinut saada vihiä siitä, kuka kirjailijoista tulisi illalla tuon konkreettisen tiiliskiven saamaan. Saadakseni jotakin oletusta voittajasta päädyinkin internetin syövereihin tutkimaan, onko joku heistä mahdollisesti viettänyt aikaa sveitsiläisissä keuhkotautiparantoloissa.

Tuon paneelin jälkeen siirryin kuuntelemaan auditorion puolelle keskustelua kirjallisuudentutkimuksen ajankohtaisista kysymyksistä ja tulevaisuuden suunnista. Alkuun tuon keskustelun osalta annan erityispisteet haastattelijalle, joka jätti hyvin ammattitaitoisen vaikutuksen. Keskustelu toi todella hyvin esille kirjallisuudentutkimuksen ongelmia, mutta myös mahdollisuuksia ja uskon, että paneeli antoi paljon ajattelemisen aihetta niin alan ihmisille kuin muillekin. Tosin konkreettisemmin itselleni jäi mieleen kysymys siitä, miten Mikko Turunen voikin olla niin sympaattisen hulvaton puhuja kaikessa neroudessaan. Lähde kanssani kahville Mikko.

Seuraavana vuorossa olikin keskustelua kokeellisesta romaanista ääriajattelua penkomassa. Kirjailijoina paikalla olivat Jaakko Yli-Juonikas (joka ei kertonut yhtäkään susikoira Roi -vitsiä) ja Aleksanteri Kovalainen. Kiinnostavaa keskustelua kokeellisuudesta aina internetin alt-rightiin. Keskustelua voisi kutsua jopa kansalliseksi herätykseksi siihen, miten ääriryhmistä voikaan kirjallisuudessa kertoa. Kirjailijat ja heidän haastattelijansa olivat myös pukeutuneet tyylikkäästi tummiin kauluspaitoihin, kuin asian vakavuutta korostaakseen.

Lisäksi Werstaalla saattoi nähdä myös muun muassa Marko Annalan, Tiitu Takalon, Ossi Nymanin ja keskustelun autofiktiivisen kirjallisuuden genrestä kuin myös Pirkkalaiskirjailijoiden keskustelun henkilöhahmon mielen avaamisesta. Samoin tarjolla oli myös musiikkia, satuja, ”avointa mikkiä” ja improvisaatioteatteria. Vain muutamia mainitakseni. Voisin tässä välissä tiivistää, että Elävän Kirjallisuuden festivaalilla ”jokaiselle jotakin” oli nimenomaan sitä.

Vuoden 2018 Tiiliskivi-palkinto jaettiin tänä vuonna Laikun vanhassa musiikkisalissa, hyvinkin tyylikkäissä puitteissa. Laikun musiikkisalihan on entisöity muistuttamaan 1300-lukulaista ranskalaista musiikkisalia.

Itse iltaan kuului aluksi vielä kirjailijoiden haastattelu, joka suoritettiin kahdella kotimaisella. Kirjoista ja heidän tekijöistään sai entistä paremman kuvan tämän myötä. Vieläkään en saanut tosin vihiä voittajasta: Kaikilla oli molemmat korvat tallella.

Tämän jälkeen nähtiin Stina Saaren mieletön runoesitys, joka herkisti salillisen kirjallisuusihmisiä.

Lopulta palkinto jaettiin…Satu Vasantolan teokselle En palaa takaisin koskaan, luulen. Teosta kuvailtiin raadissa ajankohtaiseksi sukupolvitarinaksi, joka ottaa mukaan vaikeita asioita nyky-yhteiskunnasta ja lisää ne tutumpiin aihepiireihin. Onnittelut!

Kaiken kaikkiaan tuo lauantai oli siis täynnä kirjallisuutta, kirjailijoita ja lukijoita. Uskallan väittää, että ”meillä kaikilla oli niin mukavaa”. Jos et tänä vuonna tullut mukaan, niin tule edes ensi vuonna!

Tällä kertaa blogimme keskittyi tuohon kyseiseen päivään, mutta voisin veikata, että seuraavalla kirjoituskerralla siirrytään johonkin aivan muuhun. Tähän blogiin ei tule edes jo perinteeksi muodostunutta kirjallisuusvitsiä, joten loppukevennyksenä toimikoon lausahdus ”Ainejärjestömme hallituksen sihteerin opiskelumotivaatio”.

Palataan asiaan.