About teemary

Posts by teemary:

Festariblogi

Maailman ensimmäiset festivaalit järjestettiin varmaankin Mesopotamiassa, mutta oliko heillä aiheena kirjallisuus? Saattoi toki ollakin, mutta: Ei yhtä suuresti, laajasti, mittavasti ja massiivisesti kuin 16.2. Tampereella.

Saavuin Työväenmuseo Werstaalle kyseisenä lauantaina noin klo 11.24 ja päädyin ensimmäisenä seuraamaan Tiiliskivi-raadin paneelia, jossa osaavat opiskelijamme kertoivat Tiiliskivi-finaaliin selvinneistä teoksista. Paneelikeskustelu oli analyyttistä ja paneelin myötä kiinnostus teoksiin heräsi. Paneeli pysyi myöskin täysin puolueettomana, eikä kuulija voinut saada vihiä siitä, kuka kirjailijoista tulisi illalla tuon konkreettisen tiiliskiven saamaan. Saadakseni jotakin oletusta voittajasta päädyinkin internetin syövereihin tutkimaan, onko joku heistä mahdollisesti viettänyt aikaa sveitsiläisissä keuhkotautiparantoloissa.

Tuon paneelin jälkeen siirryin kuuntelemaan auditorion puolelle keskustelua kirjallisuudentutkimuksen ajankohtaisista kysymyksistä ja tulevaisuuden suunnista. Alkuun tuon keskustelun osalta annan erityispisteet haastattelijalle, joka jätti hyvin ammattitaitoisen vaikutuksen. Keskustelu toi todella hyvin esille kirjallisuudentutkimuksen ongelmia, mutta myös mahdollisuuksia ja uskon, että paneeli antoi paljon ajattelemisen aihetta niin alan ihmisille kuin muillekin. Tosin konkreettisemmin itselleni jäi mieleen kysymys siitä, miten Mikko Turunen voikin olla niin sympaattisen hulvaton puhuja kaikessa neroudessaan. Lähde kanssani kahville Mikko.

Seuraavana vuorossa olikin keskustelua kokeellisesta romaanista ääriajattelua penkomassa. Kirjailijoina paikalla olivat Jaakko Yli-Juonikas (joka ei kertonut yhtäkään susikoira Roi -vitsiä) ja Aleksanteri Kovalainen. Kiinnostavaa keskustelua kokeellisuudesta aina internetin alt-rightiin. Keskustelua voisi kutsua jopa kansalliseksi herätykseksi siihen, miten ääriryhmistä voikaan kirjallisuudessa kertoa. Kirjailijat ja heidän haastattelijansa olivat myös pukeutuneet tyylikkäästi tummiin kauluspaitoihin, kuin asian vakavuutta korostaakseen.

Lisäksi Werstaalla saattoi nähdä myös muun muassa Marko Annalan, Tiitu Takalon, Ossi Nymanin ja keskustelun autofiktiivisen kirjallisuuden genrestä kuin myös Pirkkalaiskirjailijoiden keskustelun henkilöhahmon mielen avaamisesta. Samoin tarjolla oli myös musiikkia, satuja, ”avointa mikkiä” ja improvisaatioteatteria. Vain muutamia mainitakseni. Voisin tässä välissä tiivistää, että Elävän Kirjallisuuden festivaalilla ”jokaiselle jotakin” oli nimenomaan sitä.

Vuoden 2018 Tiiliskivi-palkinto jaettiin tänä vuonna Laikun vanhassa musiikkisalissa, hyvinkin tyylikkäissä puitteissa. Laikun musiikkisalihan on entisöity muistuttamaan 1300-lukulaista ranskalaista musiikkisalia.

Itse iltaan kuului aluksi vielä kirjailijoiden haastattelu, joka suoritettiin kahdella kotimaisella. Kirjoista ja heidän tekijöistään sai entistä paremman kuvan tämän myötä. Vieläkään en saanut tosin vihiä voittajasta: Kaikilla oli molemmat korvat tallella.

Tämän jälkeen nähtiin Stina Saaren mieletön runoesitys, joka herkisti salillisen kirjallisuusihmisiä.

Lopulta palkinto jaettiin…Satu Vasantolan teokselle En palaa takaisin koskaan, luulen. Teosta kuvailtiin raadissa ajankohtaiseksi sukupolvitarinaksi, joka ottaa mukaan vaikeita asioita nyky-yhteiskunnasta ja lisää ne tutumpiin aihepiireihin. Onnittelut!

Kaiken kaikkiaan tuo lauantai oli siis täynnä kirjallisuutta, kirjailijoita ja lukijoita. Uskallan väittää, että ”meillä kaikilla oli niin mukavaa”. Jos et tänä vuonna tullut mukaan, niin tule edes ensi vuonna!

Tällä kertaa blogimme keskittyi tuohon kyseiseen päivään, mutta voisin veikata, että seuraavalla kirjoituskerralla siirrytään johonkin aivan muuhun. Tähän blogiin ei tule edes jo perinteeksi muodostunutta kirjallisuusvitsiä, joten loppukevennyksenä toimikoon lausahdus ”Ainejärjestömme hallituksen sihteerin opiskelumotivaatio”.

Palataan asiaan.

Osa 2: Domus, ilta ja tapahtumat

Domus, ilta ja tapahtumat

”Bright light almost blinding, black night still there shining…”

Käynnissä tammikuun viimeisen päivän viimeiset tunnit. Kynttilät on sytytetty, skumpat poksautettu. Toisen huoneen puolella amsterdamilaisen punaiset valot säteilevät kajoaan lattialle sekä penkeillä istuvien ihmisten kasvoihin, jotka kiiltelevät punasta useastakin syystä. Radiossa soi Led Zeppelin ja vieressä parhaat ystävät, mikä voisikaan olla paremmin? Voiko mikään? Voiko?

Missä ollaan ja mitä tapahtuu? Jo surullisenkuuluisan maineen saaneen Vanhan Domuksen kerhotilassa, joka on kokenut täydellisen muodonmuutoksen maalipintoineen ja koristeineen. Tapahtumana vallanvaihto, jossa ennen virallisten juhlien alkua uusi edunvalvojaryhmänne on nauttinut toistensa seurasta ja valmistautunut hoitamaan tehtäviään mahdollisimman hyvin myös tämän ensimmäisen kuukauden jälkeen. Itse seremoniaa seuraamassa kymmeniä ihmisiä, joita yhdistää kaiho Max Frischin kaltaisiin ystäviin. Seremonian jälkeen ilta oli täynnä juhlaa, vilskettä, hälinää ja hulabaloota. Iltaa voisi kuvailla hyvän ystäväni termillä ”a moveable feast”, joka kuvastaa tätä kultturellis-intellektuellista ympäristöä, jossa vakosamettitakkiset tuttavat vaihtavat kuulumisiaan jatkuvan Cole Porterin tahtiin tanssimisen lomassa. Vallanvaihtojuhlia voi kuvata jopa vallankumouksellisiksi (kirjallisuustieteilijät olivat tässä vallankumouksessa lähes yhtä suuressa roolissa kuin samettivallankumouksessa)!

Tähän voidaan tiivistää keskustelussa olleet asiat:

– kansallinen kirjallisuusyhteistyö
– Dostojevski
– uusi Teeman hallitus
– Thomas Pynchon
– Ruusut
– ikävä Teemu Ikosta kohtaan
– uusi Suomen hallitus
– unkarilainen kulttuuri
– Lauri Viita
– näiden juhlien suurenmoisuus
– kansainvälinen kirjallisuusyhteistyö
– tämän blogin loistokkuus

Kuten listasta näkee, asiapuoli tapahtumissa on hyvinkin hallussa, mutta hauskaahan osataan myös pitää. Mehän olemme jopa hulvattomia ihmisiä, tai ainakin minä olen.

Tässä välissä voisikin mainostaa kaikille vallanvaihtojuhlan ja -seremonian menettäneille Teemalaisille, että jatkossakin on yhtä päräyttäviä ja hulvattomia ja mielettömiä hippoja luvassa. Tulkaahan seuraaviin mukaan! Ja nyt mukana olleille, kiitos ja tulkaa ensi kerrallakin! Olette melkoisen mukavia ihmisiä. Jokainen. Ihan kaikki. Mainiota helmikuuta kirjallisuuden parissa jokaiselle!

Loppuanekdootti:

Minkälainen dinosaurus kirjoittaa romanttisia kirjoja?

* Brontësaurus.

Filosofisin terveisin,
Mr. Blog

2019, osa 1

Vuosi on vaihtunut, Teeman hallitus on vaihtunut. Jälkimmäisen osalta merkittäväksi seikaksi nousee esiin se, että tämän alkaneen vuoden ajan kirjallisuustieteilijöidemme ainejärjestön hallituksessa istuu täysi vitsi mieheksi, blogivastaava, jonka toimenkuvaan kuuluu vain ja ainoastaan, yllätysyllätys, blogin kirjoittaminen. Tästä seuraakin se, että Teeman sivuilta voi tämän vuoden aikana lukea ennennäkemättömän määrän blogimuotoista tekstiä, jossa käsitellään yliopistoelämää, oikeata elämää, kirjallisuutta, yhteiskuntaa ja paikoitellen myös erittäin huonoja vitsejä. Lukiessasi tätä tekstiä saat vahvan välähdyksen siitä, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan.

Ensinnäkin on aloitettava jo mainitusta hallituksen vaihdoksesta ja kiitettävä entistä hallitusta ahkerasta työstä meidän muiden eteen. Kiitos! Uusi vuosi vaatii kuitenkin niin kliseisesti uudet kujeet, ja nämä uudet kujeet tulevat toivottavasti kaikkia osallisia miellyttämään. Potentiaalia ei kukaan kykene kiistämään, sillä hallituksemme on historiallisen suuressa koossa, jonka uskon auttavan sen pyrkimyksissä kohti ennätyksellisen upeaa hallitusvuotta. Tässä kohtaa täytyykin huomauttaa, että blogiteksteissä lienee luvassa erinäisen sekoilun ja hassuttelun lisäksi myös mainostusta jonkin verran Teeman toiminnasta, piditte tai ette.

Toiseksi, jos jollakulla Teeman jäsenellä on toiveita siitä, mistä haluaisitte lukea blogissanne, allekirjoittanutta saa nykäistä hihasta Linnan hiljaisen lukusalin käytävällä, jossa suurimman osan ajastani vietän. Saa myös pistää viestiä haluamassaan muodossa. (Jos joku lähettää kirjeen, olen enemmän kuin otettu.) Vaikka en vaihdakaan puoltani yhtä ahkerasti kuin legendaarinen condottiere Sforza renessanssiajan Italiassa, otan mieluusti ehdotuksia vastaan erilaisista aiheista, koskivat ne sitten opintotukiuudistusta tai opiskelijoiden muodostamaa ”Viva el Michel Foucault!”-ryhmittymää.

Kolmantena mainostusta Teeman tulevasta vuodesta: OOTTEKSTE VALMIITA?! Luvassa on semmoista pöhinää, että heikompaa hirvittäisi. Seuratkaa Teeman erilaisia viestintäkanavia (ennen kaikkea tätä blogia).

Viimeisenä, kirjoittajana olen luonnollisesti ns. a sucker for happy endings, joten toivotettakoon kaikille teille mitä mahtavinta ja aurinkoisinta vuoden alkua kaikilla elämänne aloilla!

 

Loppuanekdootti: Terry Eagletonia kutsutaan maailman kuuluisimmaksi intellektuelliksi. Entä tiedättekö, mitkä koirat ovat hänen suosikkejaan?

Terryn beaglet on.

 

Filosofisin terveisin,

Mr. Blogivastaava