Mikko Toiviainen näkee sosiaalisen median alustana, jossa kirjallisuus voisi ottaa uusia suuntia, jos joku vain siihen ryhtyisi

Elina Mäkinen
Artikkeli on osa Elävän kirjallisuuden festivaalia. Koko ohjelman löydät osoitteesta http://www.ekf.fi

Somessa Kalenterikarjuna tunnettu Mikko Toiviainen on helsinkiläinen yrittäjä ja someaktiivi. Kirjailijana hän on julkaissut muun muassa teokset What´s up, elämä (2019) sekä Pimeä peili ja muita urbaaneja kauhutarinoita (2020).

Toiviainen kokee, että digitaalisuuden mahdollisuuksia kirjallisuudessa on hyödynnetty vasta hyvin pintapuoleisesti. Uusi teknologia ja uudet kanavat mahdollistaisivat muun muassa teosten saavutettavuutta, päivittämistä tai vaikkapa uusia typografian ja kuvituksen tyylikokeiluja.

– Äänikirjojen ja kuunnelmien välistä maastoa tullaan varmasti tutkimaan tulevina vuosina, samoin kuin kuvakirjan ja sarjakuvan sekä videon rajapintaa. Tietenkin myös sosiaalinen media vaikuttaa lukemiseen ja kirjoittamiseen – voisiko kirjallisuus mennä siis vahvemmin suoraan TikTokiin tai Instagramiin, sinne missä yleisökin jo on?

Lukuaikapalvelut ovat madaltaneet kynnystä tarttua kirjoihin ja tuoneet varsinkin äänikirjoille sellaista yleisöä, joka ei tulisi tarttuneeksi fyysiseen kirjaan. Samalla valikoima kapenee, kun algoritmit suosittelevat kaikille samoja, jo suosittuja ja omassa kuplassa sosiaalisesti hyväksyttyjä kirjoja.

– Olen koittanut tuoda teosteni kautta julki myös sitä, ettei puhelinten räplääminen tuhoa kirjoja tai lukemiskulttuuria. Sitä halusinkin todistaa teoksessani What’s up, elämä, joka on kirjoitettu kokonaan puhelimella. Luulen myös, että poikkeusaika on saanut monen meistä tajuamaan jälleen kuinka hienoa ja ihanaa lukeminen voi olla, mutta tietysti toivoisin, ettei kyseessä ole vain ohimenevä vaihe, vaan pysyvämpi muutos kirjallisuuden arvostuksen nousussa.

Sosiaalinen media ja digitaaliset alustat ovat suosittuja erityisesti nuorten keskuudessa. Nuoria voitaisiin kuitenkin Toiviaisen mielestä ottaa kannustavammin huomioon esimerkiksi erilaisissa hankkeissa ja kirjallisuustapahtumissa.

– Väitän, että monet nuoret tunnistavat aikuisia paremmin digitaalisen viestinnän eri sävyjä kuten satiiria, ironiaa ja intertekstuaalisuutta – kuva- ja medialuennasta puhumattakaan. Entä jos nuorten kirjallisessa tekemisessä kokoonnuttaisiin kerrankin kuulemaan, mistä nuoret ovat kiinnostuneita, mitä nuortenkirjoissa ja niiden markkinoinnissa pitäisi muuttaa, jotta ne tavoittaisivat nuoret ja olisivat heille itselleen relevantteja.

Pimeä peili ja muita urbaaneja kauhutarinoita -teos sijoittuu vahvasti internet-yhteisöihin, ja niissä kiertäviin kauhutarinoihin. Urbaanissa kauhussa Toiviaista viehättää erityisesti tarinoiden yhteisöllisyys. Toiviainen onkin tutustunut lukuisiin internetajan tarinayhteisöihin.

– Tarinoita voi kirjoittaa ja lukea esimerkiksi Redditissä, Wattpadissa, Instagramissa, kirjallisuus- tai muilla harrastajafoorumeilla tai suljetuissa someryhmissä. Turun ammattikorkeakoulun Lukemattomat mahdollisuudet -hankkeessa on osallistettu Instagramissa @lukuluxx-tilillä yleisöä ja luotu äänestysten ja avointen vastausten kautta yhteisiä interaktiivisia murhamysteeritarinoita. Erilaisten kirjoitusfoorumien, ryhmien ja alustojen kautta on mahdollista löytää saman henkisiä kirjoittamisesta kiinnostuneita henkilöitä, saada palautetta omista teksteistä ja – kuten vaikkapa @lukuluxx-tilin tapauksessa – luoda tarinoita yhteisönä; olla ja elää itse osana kerrottavaa tarinaa.

Toiviaisesta on tärkeää löytää samastuttavaa kirjallisuudesta; jos omanlaisiaan tyyppejä ja tarinoita ei näe ympäröivässä maailmassa, tuntee varmasti olonsa yksinäiseksi, poissuljetuksi ja näkymättömäksi.

– Ajankohtaiset yhteiskunnalliset aiheet ja muutos näkyvät lasten- ja nuortenkirjallisuudessa usein parikin vuotta ennen kuin aiheet päätyvät aikuisten kirjoihin. Kevään 2021 kirjalistaa katsoessa ei voi olla hymyilemättä Jani Toivolan ja Saara Obelen Poika ja hame -kuvakirjalle tai Timo Parvelan Ella ja kaverit etäkoulussa -kirjalle. Toivoisin kustantamoiden listoille enemmän kirjallisuutta myös marginalisoiduilta ja rodullistetuilta henkilöiltä ja muualtakin kuin vain keskiluokasta tulevilta kertojilta. Tuntuu, että joka käänteessä puhutaan nyt rahasta ja sijoittamisesta, joten ehkä itse vastapainoksi lukisin mielelläni vaikkapa kaunokirjallisuutta köyhyydestä Suomessa.

Tulevissa kirjoitusprojekteissaan Toiviaista kiinnostaa digitaalisuuden mahdollisuuksilla kokeilu:

– Tarinoiden julkaiseminen Instagramissa on ehdottomasti houkutellut paljonkin, ja jos ehdin, tulen sitä jossain muodossa varmasti kokeilemaan. Interaktiivisuus digitaalisessa lukukokemuksessa kiinnnostaa tällä hetkellä paljon. Samoin kutkuttelee monimedialliset kirjalliset kokonaisuudet, joissa perinteisten kirjojen tarinalinjoja ja henkilöhahmoja syvennettäisiin eri alustoilla kirjojen väleissä ja lisäksi, mutta tällainen tekeminen vaatisi jo jonkinlaisen tiimin taustalleen. Olen halunnut jo pitkään tehdä lasten kuvakirjan ja kuvittaa sen itse, joten se voisi olla se todennäköisin lähitulevaisuuden projekti.