Sihteerin kevätreflektio
Moikka teille. Tässä puhuu Magdaleena, Teeman sihteeri ja ainejärjestötilavastaava, edelleen. Teeman hallitus ei saanut peloteltua minua viime vuoden aikana pois ainejärjestötoiminnasta. Minä jäin, suurella ilolla ja intohimolla. Haluaisinkin nyt hieman reflektoida elämääni Teemassa ja sen hallituksessa, sekä pohtia nykyisyyttä ja tulevaa. Ottakaa hyvä asento juuri siinä missä ikinä olette ja carpe diem.
Kun aloitin kirjallisuuden opinnot, olin aivan ihmeissäni siitä mitä ainejärjestöaktiivit tekivät. Suhtauduin hallitukseen ja vanhempiin opiskelijoihin pelonsekaisella kunnioituksella. Hallituksen kokousten ajattelin olevan verrattavissa vähintäänkin konklaaviin. ”Extra omnes!” jylisisi Teeman puheenjohtaja, kuka milloinkin sattui olemaan. Pinni A:n savupiipuista nousi valkeaa savua kerran vuodessa. Ehkä näiden pelonsekaisten tunteiden vuoksi en uskaltanut edes harkita hallitukseen menemistä.
Menin kuitenkin. En kuitenkaan ollut edes paikalla, kun lupauduin jäseneksi. Se tapahtui puhelimen välityksellä. Varsinainen business-meininki. Välttelin kokouksia siis niin pitkään kuin pystyin. Niin pitkään, kunnes olin itse yksi suorakulmaisen pöydän ritareista.
En ole tuntenut hallituksen kanssa mitään muuta tunnetta kuin iloa. Okei, kuulostaa oudolta, mutta voin vannoa, että yhdenkään kokouksen aikana en ole ollut onneton. Ja onhan se tavallaan outoakin. Oletetaan, että lukuvuodessa on suunnilleen yhdeksän (9) kokousta, ja ne kestävät keskimäärin kaksi (2) tuntia. Se tarkoittaa, että 9×2=18, eli sanallisesti sanottuna olen tuntenut lukuvuoden aikana ainakin 18 tuntia puhdasta iloa. Ei huono. Hallituksen kautta pääsin myös järjestämään elämäni ensimmäistä cocktailtilaisuutta. Teeman kirjallisuuscocktailit marraskuussa olivat syksyn huipentuma, ellei jopa vuoden, elämän, vuosisadan. Ei ole mitään kauniimpaa, kuin kirjallisuuden henkilökunta, alumnit ja opiskelijat kaikki samassa talossa, skumppalasit kädessä.
No mitä seuraavaksi? Minä ja Teema pidämme yhtä niin pitkään kuin on tarkoitettu ja tähtiin kirjoitettu. Sitten kun aika on, suljen läppärin kannen ja sinetöin viimeisen pöytäkirjan. Tämän ei ole tarkoitus kuulostaa dramaattiselta. On vain hyväksyttävä, että parhaatkaan asiat eivät välttämättä kestä ikuisesti, ei edes yliopistoaika ja ainejärjestöhommat. Ihmiset seilaavat yliopiston lävitse, tulevat ja menevät. Teema on ikuinen.