Ympäristövastaava tilittää

Seuraava teksti sisältää rippusen turhautumista, kourallisen valitusta ja juonellisesti epätyydyttävän lopetuksen. Kun minulle ympäristövastaavana myönnettiin maaliskuun blogivuoro, syntyi lopputuloksena pienimuotoinen avautuminen.

Yläasteen ensimmäisen vuoden lopuksi jokaisen tuli valita pari valinnaisainetta, joita opiskella peruskoulun loppuun saakka. Vaihtoehtoja silmäillessäni innostuin todella: tarjolla oli myös ympäristöön ja ekologiseen elämään keskittyvä kokonaisuus nimeltään ”Yhteinen ympäristö”. Ruksin valintani epäröimättä, ja pettymys oli katkera, kun ilmoitettiin, ettei oppiainetta voidakaan opettaa liian pienen ilmoittautujamäärän vuoksi. Päädyin kahdeksi vuodeksi istumaan musiikkiluokan takariviin sylissäni epävireinen kitara, jota en koskaan oppinut soittamaan.

Lukiossa hakeuduin koulumme ympäristötiimiin, joka pyrki edistämään kestävää kehitystä kouluympäristössämme. Kokouksissa meitä istui harvalukuinen joukko, joka kuihtui lukukausittain. Käsittääkseni tiimin toiminta loppui saatuani lakin päähäni ja lopetettuani epätoivoiset kuulutukset kokouksista, joihin lukion noin kuudestasadasta opiskelijasta paikalle eksyi enimmillään viisi.

Nyt yliopistossa toimin ainejärjestömme ympäristövastaavana. Onko muutosta tapahtunut suhteessa aiempiin koulutusasteisiin? Harmillisen vähän. Tapaamani muiden ainejärjestöjen ympäristövastaavat ovat lupautuneet tehtävään lähinnä siksi, ettei ketään muutakaan kiinnosta. Itselläni riittää kiinnostusta, mutta ainejärjestön kaltaisessa pienessä kokonaisuudessa tehtäväkseni jää lähinnä satunnainen ympäristötiedottaminen Motiivilla sekä opiskelijoiden johdatteleminen kirpputorien keinovaloon tai Arboretumin vehreyteen (tätä luvassa vielä kevään aikana). Lisäksi keittelen kirjallisuuskahvivastaavan ominaisuudessa reilun kaupan kahvit ja teet sekä tarjoan vegaanisia leipomuksia kerran periodissa.

Pullantuoksuinen vastaavuuteni ei siis päätä huimaa. Kuuntelen siksi myös ilolla kanssaopiskelijoiden ideoita ja toiveita vastaavuuden kehittämisestä, jos sellaisia syntyy. Ja jos ideoita ei löydy, tulkaa edes lounaalla puhumaan vaikka ilmastonmuutoksesta ja voitte korjata erään vastaavan koulutraumat siitä, että olisi yksin ympäristöahdistuksensa kanssa!

– Tuula Siira, ympäristö- ja kirjallisuuskahvivastaavanne