Penninvenytyksen ja perinpohjaisten visioiden välimaastossa

Ensimmäinen lukukausi tapahtumavastaavina alkaa olla ohitse. Ohitse on myös tämän blogipostauksen deadline, mutta huhtikuu tuntuu olevan aina se opiskelijalle raskain kuukausi (siis tietysti siksi, koska silloin on vappu), joten meidän tekstistämme pääsette nauttimaan näin toukokuun alkuun.

Kevään aikana olemme oppineet paljon, mutta huomanneet myös, että paljon on vielä oppimatta. Meidän pestimme on hyvin näkyvä, mutta sisältää myös paljon muuta kuin pelkkää juhlimista. Työnkuvaan kuuluvat muun muassa kuormajuhdan ja talousneron ominaisuudet. Ikeakasseja raahatessa pitkin Tamperetta tulee mietittyä, että mihinhän hommaan sitä on tullut lähdettyä, kunnes muistaa, että salitreenin voikin siltä päivältä skipata.

Penninvenyttäjän rahankäyttöä tarvitaan, kun jo äärirajoilla keikkuvasta budjetista pitäisi vielä taikoa boolirahat. Henna on meistä se taitava rahankäyttäjä, kun Roosa taas innostuessaan ostaisi vaikka koko naamiaiskaupan tyhjäksi yksiä kemuja varten. Kuitenkin, Roosan taiteellisuudesta on hyötyä näissä tilanteissa, ja lopulliset koristeet peittoavat punanaamion viirit mennen tullen.

Meille on myös tärkeää, etteivät kaikki ainejärjestömme tapahtumat ole viinanhuuruisia pikkutunneille tanssittuja iltoja ja pyrimme järjestämään myös muita, alkoholittomia tapahtumia. Niihin lukeutuu esimerkiksi kevään vaatteidenvaihtoilta, sekä pian ratkottavat escape room –pelit WayOutilla. Ja vaikka pian vetäydymmekin kesäunille, on meillä syksyä varten vielä paljon loistavia (nerokkaita, briljantteja, lyömättömiä, jne.) ideoita, joten olkaa kuulolla!

-tapahtumavastaavat Henna ja Roosa